Lasten Hiihto Cup on maksuton matalan kynnyksen lasten ja nuorten hiihtotapahtuma, johon on mukava tulla kokeilemaan lajia ja viettämään hiihtopäivää koko perheen voimin. Tutustu lisää ja tule mukaan viihtymään. Hiihdot järjestää Kainuun Hiihtoseura.

Yhteistyössä

Yhteistyössä

26.3.2013

Kauden 2013 palaute

Kauden päätöstapahtumassa keräsimme palautetta ja pääosin palaute oli postiivista. Kiitoksia kaikille palautteesta. Muutamiin kohtiin toivottiin mahdollisia muutoksia ja vastaamme niihin tässä.

1.       Hiihtomatkat
Palautteissa toivottiin sekä hiihtomatkojen lyhentämistä että niiden pidentämistä. LHC kilpailujen hiihtomatkat on pyritty valitsemaan siten, että ne kannustavat käymään lenkillä, mutta eivät ole liian pitkät ”ensikertalaisillekaan”, joten palautteen perusteella matkat ovat aikalailla oikealla tasolla. Jatkossa matkoihin voi kuitenkin tulla pieniä tarkennuksia/muutoksia muista järjestelyistä johtuen.

2.       Sarjajako
Muutamassa palautteessa toivottiin omia sarjoja jokaiselle ikävuodelle. Nykyiseen sarjajakoon on vaikuttanut mm. seuraavat asiat:
a.      Suomen hiihtoliiton sarjajako menee näiden sarjajakojen mukaan 2 vuoden välein.
b.      LHC tapahtumien tavoite on myös opettaa pienille hiihtäjänaluille häviämistä, eli aina ei voi voittaa. Ja seuraavana vuonnahan nuorempi ikäluokka on taas omassa sarjassaan vanhempina.
c.       Kisojen kesto on lyhyempi ja järjestelyt joustavammat, kun sarjojen määrää on rajoitettu.
Toivoomme kuitenkin, ettei kukaan ole pahoittanut mieltään sarjajaon vuoksi!

3.       Kilpailujen määrä
Palautteissa toivottiin myös useasti lisää LHC kilpailuja. LHC toiminta perustuu talkootyöhön ja lisäksi kilpailujen ajankohdissa täytyy ottaa huomioon myös muut tapahtumat, joten kilpailujen lisääminen on haastavaa. Tavoitteena on kuitenkin lisätä ensi kaudelle 1 LHC tapahtuma lisää.


Lasten Hiihto Cupin järjestäjät kiittävät tästä kaudesta. Kiitos. Nähdään ensi talvena taas Lasten Hiihto Cupin parissa.